Tässä se ohjelma Yle Areena – palvelusta. Siis se missä Mark ei esiinny vaikka piti. No parempi lopputekstissä kuin ei lainkaan. Ilmeisesti hyvitysmielessä….

http://areena.yle.fi/toista?id=1142377

mt

koska vietän viikonloppuvapaata näin keskellä viikkoa en pääse käpelöimään sähköpostiani. Tuliko edellisellä kerralla jotain uutta tehtävää?

Eräs Rovaniemellä asuva ystäväni lähetti minulle tänään ihmettelevään, jopa hämmästelevään sävyyn kirjoitetun viestin. Eikä suotta.

Hän oli aamulla lähtenyt töihin mutta sitä ennen putsannut pihalla lipputankoa. Ja ihan yllättäen lipputangon nuppi oli pudonnut maahan. Täysin yllättäen. Ja oli niin tohkeissaan ettei tiennyt mitä olisi tehnyt. Oli aivan pakahtua hämmästyksestä. Lipputangon nuppi, ihan jalan viereen tuosta vaan!

Luin viestin muutamaan kertaan ja olin itsekin äimän käkenä, todella, lipputangon nuppi ihan tuosta vaan. Ei voi olla mahdolluista!

Ihmettelin kyllä että miksi/miten lipputankoa pitää lumesta puhdistaa ja miten nupin saa takaisin paikalleen…

Älkää näitä unohtako…

http://www.finnexpo.fi/kirja/

http://www.atenakustannus.fi/dev/parnasso/index.html

huomiseen!!

Internet on muutakin kuin tylsää tietoa, tekstiä, blogeja ja työntekoa. Kun on inspiraation tarpeessa, haen apua musiikin maailmasta.  Everyday Is Like Sunday oli osainnoittaja erääseen edellisen kurssin kirjoitukseen. Siis biisi oli, ei video.

Ja kotimainen Seppo Alvari antaa aina aihetta kirjoituksiin.

Mark paljasti minulle aikanaan tiedon siitä että Topi on myös tulossa, ja sen vuoksi myös minä uskalsin osallistua. Vaikka en paikalle päässyt niin tämän blogin huomattuani aloin työn ohessa kirjoitella, anteeksi siis tieysti kirjoittaa…siitä päätöksestä ovat kärsineet tod. näk. molemmat, niin työ kuin teksti. Anoin jo hyvissä ajoin vapaaksi kaikki kritiikkipiirin kokoontumiset mutta tätä ensimmäistä en saanut. Muihin tulen kyllä ellette ala niitä nyt liikaa siirtelemään. Ja kuten Topille, myös minulle toimiminen blogin kanssa on neitseellinen kokemus!

Tästä lähtee (Markus)

Se oli hyvälti puolen päivän toisella puolella kun Abrahamsson sai silmänsä auki. Kovan krapulan rehellinen tunnustaminen ja sitten istuma-asentoon. Kekkonen nukkui sohvalla ja Laiska oli uupunut lattialle. Tuliaisviinat ja tupakat oli kasattu pöydälle.

– Voihan perseensuti sentään, Abrahamsson kiroili ja kompasteli vessaan.

Väkevät aamu-ulosteet ja limakalvojen ulkopuolinen tarkastelu antoivat hieman lohtua tilanteeseen. Pienen asunnon täytti ummehtunut ilma ja raskas hengitys. Ilta oli vierähtänyt paikallisen ravintolan baaritiskillä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä mutta kun laskee päälle vielä edelliset kaksi viikkoa Teneriffalla, niin taakka oli painava, niin sydämessä kuin rahapussissa.

Mikko Abrahamsson, amatööritason jääkiekkoilija ja kuljetusalan ammattilainen. Kekkonen, sähkömies jumalan armosta ja Laiska, puuseppä parhaasta päästä, olivat naapureita. He asuivat Ruotsinpyhtää kunnan Tesjoen kylässä ja olivat poikamiehiä kaikki, olivat aina olleet. Kesällä alkanut loma – projekti oli päätetty kunnon karonkkaan vielä kotimaassa.

Puhelin piippasi jossain.

– Sait viestin, mörisi Laiska.

Abrahamsson käveli hiljaisena puhelimensa luokse. Jäit eilen kiinni valehtelusta, luki haljenneessa näytössä.

– Jäit kiinni valehtelusta, ei mitään hajua kenen numero tai mitä asia koskee, tokaisi ruskettunut suomalainen ja istui tuolille.

Mitenköhän tästä oikein selviää, ajatteli Mikko hiljaa itsekseen. Laiska oli jo nukahtanut uudelleen ja Kekkonen oli edelleen tirsamaassa. Sotureita, ajatteli Mikko.

Hetken mietittyään viestiä hän hipsi sotureiden ohi keittiöön ja vilkaisi varovasti verhon raosta tielle. Pihalle oli pysäköity iso vaaleanpunainen avoauto. Siellä nukkui porukan neljäs jäsen, Pitkäjussi niminen lyhyt mies. Samalla oveen koputettiin jämäkästi kaksi kertaa. Mikko oli paskoa housuihinsa ja otti muutaman taka-askeleen olohuoneen puolelle.

– Täällä on poliisi, ovi auki!

– Hei jätkät, mistä te tuon auton olette varastaneet, hän kyseli ihmetellen matkatovereiltaan.