Arki ja Ositus

(Tehtävänä oli kirjoittaa seitsemästä kuolemansynnistä. Kirjoitin runot laiskuudesta ja vihasta.)

***

Arki

roskia viedessään mies huomasi yöllisen talvimyrskyn jäljet
etupihan jäteastia oli kaaduttuaan antanut ylen värikkään sisältönsä
harakkojen pidoissa naakatkin saivat osansa

lupasin siistiä pihapiirin ja siivota talon, kunhan olisin vienyt lapset päiväkotiin
palattuani menin petaamattoman sängyn päälle ja tartuin kirjaan
tunnit kuluivat nautinnollisesti Herra Oblomovin ja Mozartin kuulien parissa

keitin välillä pannullisen kahvia, ja mietin, mitä sitten
pyykit ehtisin laittaa myöhemmin, avaamattomien laskujen pino oli vaiti
kännykän herätyskello soi puoli viideltä

hain lapset, mies tuli töistä, suunnittelin päivällistä
jääkaapissa ei ollut siskonmakkaroita keittoon
eiliset pizzalaatikot lojuivat tahriintuneen joululiinan päällä

***

Ositus

Alumiiniseen ämpäriin olen kerännyt kaikki iskut
pyöränsarvessa kuljetan kahtatoista vuotta
sillankorvassa ravistelen raivokkaasti sinut itsestäni
kumoan kuonan virtaavaan veteen

uusi kirves halkaisee pölkyn viiteen osaan
lipaston laatikko on täynnä syttöjä
hyytävin ilmein katson palavia kuvia
valaiseva leimahdus tuhkaa paperiset sanasi.

(Satu B-L)

Ne rohkeat miehet ja naiset

Neljän päivän päästä juhlimme taas Suomen itsenäisyyttä. Kiitollisuudella ja kunnioituksella niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka isänmaan puolesta antoivat kaikkensa.

Aiheeseen liittyen kirjoittamani runo.

***

ennen kuolemalinjaa

rohkeat miehet taputtivat toisiaan olkapäälle

viimeistä kertaa muistivat rakkaansa

pilvet ja tuulen ja kesäpäivät

heittäytyivät tappavan sateen alla

kaverin verta kasvoillaan

***

Maija

Keskeneräisen äärellä

Koska Markin tulo viivästyy ja kritiikkipiirimme sai ikään kuin viikon lisäaikaa, ehdotan, että osallistumme tämän viikon —> Runotorstain haasteeseen. Aiheena on keskeneräinen.

Homma toimii näin: julkaise annetusta haasteesta kirjoittamasi runo blogissamme ja kopioi runopostauksen pysyvä osoite (sen saat klikkaamalla merkintäsi otsikkoa). Ilmoita Runotorstain kyseisen haasteen kommenteissa osallistumisestasi ja liitä runosi pysyvä osoite kommentin Kotisivun osoite -ruutuun. Osallistumisaikaa on viikko eli ensi keskiviikkoon asti.

 

Kultainen kupoli ja hulluutta

 

Kultainen kupoli halkesi
kyltymättömien edessä

hyväuskoiset morsiamet
polvistuivat hurmeisissa hunnuissaan

horjumaton tikarikäsi
irrotti selkänahat

hurmioituneet lakeijat
varastivat sielut

tasapäiset jäivät
korskuvien kentaurien alle

Kronos ja Euros
nostivat voitonmaljoja

temppelin irstas isäntä
pyyhki suupielensä

uskolliset koirat
makasivat oksennuksessa

(Satu B-L)

* * * * * * * * * *

Unikkokuosinen kommunikaattori
koiralle bandana muotiväreissä
pinkki pelikonsoli
pakataan keltaiseen kassiin

hulluutta huutavat silmät
mustat hymyt metron lattialla

juoksen karkuun mielettömyyttä

jumalanhullut vapauteen
nämä toiset suljetaan
liian myöhään

 

(Satu B-L)

Säkeitä menneisyydestä

Olen tänään miettinyt, miten aika vaikuttaa teksteihin. Miksi jotkut runot tai romaanit tuntuvat vanhentuneilta, kun taas toiset, vuosisatoja sitten kirjoitetut, säilyttävät tenhonsa ja koskettavat lukijaa ajan hampaasta huolimatta? Kuinka suuri merkitys on suomennoksella siihen, miten teksti säilyttää tuoreutensa?

On sanottu, että taiteilija pyrkii vastaamaan itseään askarruttavaan kysymykseen koko elämänsä ajan ja jokainen hänen teoksensa on yritys lähestyä tuota vastausta. Päteekö se kirjailijoihinkin? Päteekö se teihin, kritiikkipiiriläiset? Kiinnostavatko teitä samat aiheet kuin vaikkapa viisi, 10 tai 20 vuotta sitten? Vai joko yksi sydäntä kalvanut kysymys on saanut vastauksensa ja toinen valloittanut sen tilan?

Näitä miettiessäni siivosin laatikoitani, selailin vanhoja muistiinpanojani ja sukeltelin ajassa edestakaisin. Eteeni osui myös eräs taannoin kirjoittamani runo, pimenevään syksyyn sijoittuva sanallinen piirros. Olen julkaissut sen aiemmin omassa blogissani, mutta päätin asettaa sen näytille tännekin. Sherlock Holmes on todellakin kulkenut kanssani kauan, hymähdän. Mutta voiko runosta päätellä, milloin se on kirjoitettu?

Illan pimeydessä
poimin omenoita.
Pitkällä sauvalla pudottelen
syötävät maahan.
Taskulampun kera
leikin etsivää ja haen
niitä kätköistään ruohikosta
– kuin rikollisia.
Haa, milloinkahan piiloon
päässeet tulevat
kostamaan minulle!