(Tehtävänä oli kirjoittaa seitsemästä kuolemansynnistä. Kirjoitin runot laiskuudesta ja vihasta.)

***

Arki

roskia viedessään mies huomasi yöllisen talvimyrskyn jäljet
etupihan jäteastia oli kaaduttuaan antanut ylen värikkään sisältönsä
harakkojen pidoissa naakatkin saivat osansa

lupasin siistiä pihapiirin ja siivota talon, kunhan olisin vienyt lapset päiväkotiin
palattuani menin petaamattoman sängyn päälle ja tartuin kirjaan
tunnit kuluivat nautinnollisesti Herra Oblomovin ja Mozartin kuulien parissa

keitin välillä pannullisen kahvia, ja mietin, mitä sitten
pyykit ehtisin laittaa myöhemmin, avaamattomien laskujen pino oli vaiti
kännykän herätyskello soi puoli viideltä

hain lapset, mies tuli töistä, suunnittelin päivällistä
jääkaapissa ei ollut siskonmakkaroita keittoon
eiliset pizzalaatikot lojuivat tahriintuneen joululiinan päällä

***

Ositus

Alumiiniseen ämpäriin olen kerännyt kaikki iskut
pyöränsarvessa kuljetan kahtatoista vuotta
sillankorvassa ravistelen raivokkaasti sinut itsestäni
kumoan kuonan virtaavaan veteen

uusi kirves halkaisee pölkyn viiteen osaan
lipaston laatikko on täynnä syttöjä
hyytävin ilmein katson palavia kuvia
valaiseva leimahdus tuhkaa paperiset sanasi.

(Satu B-L)

(Henkilökuva toiminnan kautta, henkilökuva ja jännite sekä dialogi)

Vee, auki eteen kaks kolme, ja oikealla lähtee, huusi combo-ohjaaja. Niina oli jo toisella peräkkäisellä tunnilla. Lycrakuteet olivat liimautuneet aikaa sitten ihoon kiinni ja naama oli kirjavan kukertava. Kädet heiluivat puolelta toiselle jalkojen kompatessa entistä kiivaammassa rytmissä. Vielä kymmenen minuuttia.
Fyysinen rääkki toimi kuin tuplakofeiiniannos suoraan suoneen. Niina pakkasi jumppakamat kassiin ja lähti kävelemään kotiin. Kello oli puoli yhdeksän. Hän ehtisi poiketa ostamaan kaupasta saunasiiderit. Saunavuoro alkaisi kolmen vartin kuluttua.

Kassalla ei ollut jonoja. Polkkatukkainen nuori myyjä kertoi tohkeissaan, että hetki sitten poliisit olivat käyneet kyselemässä, oliko kaupassa näkynyt tummahiuksista hoikkaa miestä, joka puhui suomea murtaen.

- Eivät kertoneet, minkälaisesta roistosta oli kyse, kassa sanoi.
- Sehän voi olla vaikka Ruotsin poliisin sulutuksen läpäissyt arvokuljetusryöstäjä, joka on pakomatkalla. Saadaan tänne pikkukaupunkiin vähän jännitystä, Niina naurahti ja sulloi ostokset hikisten vaatteiden joukkoon.

Kadulla navakka syystuuli läpäisi ohuen villakangastakin, vilunväreet juoksivat kehon läpi. Niina tihensi askellustaan. Vielä pari korttelia, oikaisu puiston poikki ja sitten lauteille loikoilemaan. Kauppurienkadun ja Linnankadun kulmassa Niina pysähtyi. Huomio kiinnittyi liikehuoneistoja sisältävään taloon, joka muuten oli pimeänä, mutta kolmannen kerroksen huoneissa paloivat valot. Siellä oli myös Niinan työpaikka. – Kukahan näin myöhään töitä tekee, hän mietti. Tai ehkä viimeinen lähtijä on unohtanut napsauttaa katkaisimet. Niina päätti käydä sammuttamassa valot – tiedä vaikka kahvinkeitinkin olisi jäänyt päälle.

Niina ei viitsinyt jäädä tilaamaan hissiä vaan lähti kiipeämään portaita. Lähestyessään kolmatta kerrosta hän kuuli miehen ja naisen keskustelevan. Sanoista ei saanut selvää. Toimiston käytävä oli pimeä, muutamissa huoneissa oli valot päällä. Myös lasioven takana olevan kuljetusfirman päätyhuoneet oli valaistu. Niina tunnisti molemmat äänet. Nainen oli viereisen kuljetusfirman päällikkö ja miehen ääni kuului hyväntekeväisyysjärjestön johtajalle, joka oli Niinan esimies. Tultuaan siihen tulokseen, että valoasia oli selvitetty, Niina kääntyi takaisin. Hän ei halunnut mennä keskeyttämään toisten jutustelua, ja toisekseen saunavuoron alkuun oli enää kaksikymmentä minuuttia. Laskeutuessaan portaita Niinan nenästä alkoi valua verta. – Perhanan perhana, hän manasi. Kiusallinen vuoto oli vaivannut Niinaa jo useamman kuukauden. Verisuonen polttoon olisi löydettävä aika johonkin väliin. Työpöydän laatikossa oli paketillinen nessuja – ei kun takaisin kolmanteen.

Livahdettuaan pimeään huoneeseensa Niina avasi toiseksi ylimmän laatikon äänettömästi ja otti tukon nenäliinoja, joilla painoi vasemman sieraimen umpeen. Esimiehen huone oli käytävän päässä, välillä sieltä kuului naurunremahduksia ja keskustelu muuttui äänekkäämmäksi. Niina kuuli esimiehensä Oskarin ja naapurifirman Kristiinan puhuvan kiihtyneesti:

- Nyt on iso kala verkossa, intoili Oskari.
- Onko toiset paperit valmiina? – kysyi Kristiina
- Palkkaan vain tunnollisia alaisia, murahti Oskari. Niina on muuten näpsäkkä tyttö. Hänen avulla kirjanpito ja toimiston asiat pysyvät järjestyksessä eikä viranomaisilla ole syytä puuttua toimintaamme. Järjestörekisteriin kirjattu toimintammehan on täysin moitteetonta, mutta tämä muu pysyköön…
Samassa puhelin soi. Niina kuuli Oskarin puhuvan 40-jalkaisesta kontista, Kotkan satamaan Hietasen puolelle. Kristiina meni ilmeisesti sammuttamaan valoja omasta toimistosta, hänen korkokenkänsä kopisivat käytävällä, mikä häiritsi Oskarin sanojen kantautumista Niinan korviin. Niinan sydän pamppaili rinnassa ja hän läähätti puoliääneen suun kautta, sillä paperitukko oli edelleen kiinni nenässä. Puhelu loppui, ja Kristiina palasi Oskarin huoneeseen.

- Huomenna kello puoli kaksi, sanoi Oskari. Meidän täytyy saada kirje kuljettajalle vielä tänä iltana, hän jatkoi.
- Mitä teemme tulostimelle, johon laskut juuttuivat?
- Tulen aamulla sen verran aikaisemmin, että ehdin selvittää sotkun ennen kuin muut tulevat töihin, Oskari sanoi vakuuttavasti.

Kahdet askeleet kulkivat Niina huoneen ohi. Valot sammuivat ja hissin ovi kolahti. Niina istuutui voimattomana tuolilleen ja katsoi ulos ikkunasta. Yksittäiset autonvalot leikkasivat hiljenevän kaupungin katuja.

(perhepiirin ja kritiikkipiiriläisten vaatimuksesta tarina saa jatkoa tulevaisuudessa)

Kultainen kupoli halkesi
kyltymättömien edessä

hyväuskoiset morsiamet
polvistuivat hurmeisissa hunnuissaan

horjumaton tikarikäsi
irrotti selkänahat

hurmioituneet lakeijat
varastivat sielut

tasapäiset jäivät
korskuvien kentaurien alle

Kronos ja Euros
nostivat voitonmaljoja

temppelin irstas isäntä
pyyhki suupielensä

uskolliset koirat
makasivat oksennuksessa

(Satu B-L)

* * * * * * * * * *

Unikkokuosinen kommunikaattori
koiralle bandana muotiväreissä
pinkki pelikonsoli
pakataan keltaiseen kassiin

hulluutta huutavat silmät
mustat hymyt metron lattialla

juoksen karkuun mielettömyyttä

jumalanhullut vapauteen
nämä toiset suljetaan
liian myöhään

(Satu B-L)

Alla oleva tarina syntyi kritiikkipiirin ensimmäisessä tapaamisessa Porvoon kansalaisopistolla. Melkolailla pian alkuesittelyiden ja kurssijärjestelyiden läpikäynnin jälkeen Mark pyysi meitä kirjoittamaan henkilökuvan ihmisestä, jossa on jotain erikoista tai poikkeavaa. Tarinan henkilö tuli sijoittaa aamuun. Kirjoitimme, mitä hän tekee heti ensimmäiseksi herättyään. Aika kului nopeasti eikä käsi meinannut pysyä päänsisäisen lyhytfilmin vauhdissa, kun jo saimme Markilta käskyn lisätä tarinaan kohta, jossa päähenkilö saa tekstiviestin: “Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!”. Ennen kuin tehtävään käytettävä aika loppui saimme vielä pari tilannetta sisällytettäväksi kertomukseen. Ensimmäisillä riveillä oli mielessä alkanut elää henkilö, jolle suunnitteli yhtä ja toista, mutta väliin annetut ohjeistukset tuntuivat ohentavan tuoretta mielikuvaa. Nopeassa kirjoitustemmossa sanoja putkahtelee paperille ilman sen kummempia pohdintoja, ehkä tarina ja sanavalinnat jäävät tällöin yksinkertaisemmiksi. Huomasin kuitenkin, että henkilölle alussa kaavailemani piirteet säilyivät loppuun asti.

Viski aurinkoisena syysaamuna

Lautavuoratun talon sisällä kuuluu katkonainen hengitys. Seinällä oleva kello ei ole vielä kuuttakaan. Paksut harmaat hiukset hapsottavat korviin asti vedetyn peiton yläkulmasta. Yksin asuva Meeri Toivakka hapuilee sytkäriä ja sinistä Belmont-askia. Meerin päivät käynnistyvät parilla vuoteessa poltetulla aamusavukkeella.

Kesken herkän aamuhetken Meerin Samsung piippaa viestin vastaanotetuksi. Naapurissa asuva keski-ikäinen Tuula lähettää viestin: “Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!”. Meeri ei jaksa vaivautua vastaamaan viestiin. Ilmeisesti naapurilla on taas huono päivä. Meeri polttelee rauhassa tupakkansa ja nousee venyttelemään itseään keskelle lattiaa. Syysauringon kajossa punertavat vaahteranlehdet maalaavat maiseman, johon ihmiskäsi harvoin yltää.

Samassa ikkunan takana liikahtaa jokin ruskea otus. Meeri köpöttelee lähemmäksi ikkunaa ja huomaa, että hänen kuukauden päivät kadoksissa ollut koira onkin tullut takaisin. Turhaan hän oli pitänyt muistojuhlan sen poismenon vuoksi. Meeri ilahtuu Viskin jälleennäkemisestä ja hyvänolon tunteen siivittämänä hän tarttuu kännykkäänsä. Meeri pyytää Tuulaa saapumaan luokseen paukulle koiran kotiutumisen kunniaksi. Ennen kuin Meeri saa painettua lähetä-nappia oveen koputetaan. Iäkäs rouva ruiskauttaa hajuvettä rintojen väliin ja lähtee avaamaan ovea elämäniloinen katse silmissään.

(Satu B-L, 29.9.2007)

Hän katsoi suoraan aurinkoon

maalasi maiseman

johon ihmiskäsi harvoin yltää

kaivauduin peiton alle

elän – vaikka en valinnut

eläin jäi sätkimään

Satu B-L (runotehtävä 29.9.2007)

***

Vaikka hän katsoi suoraan, elän
aurinkoon maalasi

maiseman

kaivaudun peiton alle, johon ihmiskäsi harvoin yltää

en valinnut, sätkimään jäi

Eläin!

MaijaV (runotehtävä 29.9.2007)

***

harvoin yltää

vaikka en valinnut

kaivauduin peiton alle sätkimään

hän katsoi

eläin jäi

maalavat maiseman

ihmiskäsi

suoraan aurinkoon

Topi (runotehtävä 29.9.2007)