Kirjoittamisen kritiikkipiiri

proosaa, novelleja, runoja, kolumneja

Archive for 2 lokakuun, 2007

Spoon River Antologia

Posted by kritiikkipiiri : 2 lokakuun, 2007

Todellakin, Anja, nekrologi on henkilökuva siinä kuin mikä tahansa muukin. Lukekaa Spoon River antologia, jonka kirjoitti Edgas Lee Masters 1915. Siinä kuvitellun pikkukaupungin asukkaat tulevat tutuiksi hautakirjoitusten kautta. Vainajat itse ovat omat hautakirjoituksensa kirjoittaneet. Tilassa, jossa ei enää tarvitse teeskennellä tai salata mitään.

Henkilökuvia on hyvin monenlaisia. Kokeilkaa!

Taru

Posted in Taru | Leave a Comment »

HYVYYS – TOTUUS – KAUNEUS, erään nekrologin tarina

Posted by kritiikkipiiri : 2 lokakuun, 2007

Tarun tehtävänannossa oli kuusi (6) eri vaihtoehtoa. Kolmesta ensimmäisestä en pystynyt kirjoittamaan, koska minulla ei niissä vaadittuja aineistoja ole eli valmis runokokoelma, näytelmä tai romaani, joista tuli kirjoittaa kritiikki taikka suunnitteilla oleva kokoelma, josta tulisi kirjoittaa punainen lanka ja tekstinäyte. Jäljelle jäivät henkilökuva, runo tai vapaavalintainen teksti. Kiireessä päätin kirjoittaa vapaata tekstiä.

 

Topin omakuvan viimeisen rivin ”Elämä on hauska yhteinen pallopeli — pelikenttänä hautausmaa” innoittamana päädyin nekrologiin, josta jo ohimennen mainitsinkin ekalla tapaamiskerrallamme. Mutta tätä introa kirjoittaessani huomaan, että nekrologini tarina on pikemminkin henkilökuva kuin vapaavalintainen teksti.

 

—–

 

— Saat kirjoittaa sitten nekrologini, sanoi entinen esimieheni Henry ehdottaessani hänelle 80-vuotispäivähaastattelua. Runsaan viikon kuluttua 80-vuotisjuhlistaan hän nukkui pois.

 

Elämäni ensimmäinen muistokirjoitus oli tosiasia. Miten pukea Henryn elämä sanoiksi? Mitä hänestä jää jäljelle? Alku ei ollut hankalaa. Perustiedot: syntymä, kuolema, koulutus ja työpaikat. Hänen elämäntyönsä oli mittava. Tosiasiat puhuivat puolestaan. Yksityiskohtiin kajoamatta seuraavassa lyhyesti:

 

Henry oli visionääri ja vahva yritysjohtaja. Hänen aikanaan yhtiöön liitettiin tai fuusioitiin yhdeksän sähkönjakelualuetta. Suurjännitejohtojen pituus kolminkertaistui ja pienjänniteverkkojen pituus kasvoi viisinkertaiseksi hänen kaudellaan. Lisäksi yhtiö siirtyi kasvun vuosinaan myös lämmöntuottajaksi. Kivijalkoja eli omia voimalaitoksia rakennettiin vauhdilla. Hänen toimitusjohtajakautenaan vuodesta 1965 vuoteen 1984 yhtiön liikevaihto nousi 17 Mmk:sta 342 Mmk:aan. JNE… Jatkokin, hänen patruunaotteensa kuvaus sujui suuremmitta vaikeuksitta.

 

Henry oli visionääri, arvostettu ja pidetty yritysjohtaja, joka hoiti yritystään taidokkaasti. Hän oli inspiroiva suunnannäyttäjä, jonka tietämystä ja osaamista kunnioitettiin. Hän kannatti periaatetta ’vaikuttaa, vaan ei näkyä’. JNE… Yhtiön kehittäminen ei ollut ristiriidatonta. Jakelualueet syntyivät vuosia kestäneellä rankalla työllä ja kädenväännöillä. Luottamusmiesten kanssa hän tuli toimeen erinomaisesti, ristiriitoja ei ollut. Henkilökunnaltaan hän vaati paljon, mutta niin hän vaati myös itseltäänkin. JNE…

 

Meidän, Henryn ja minun yhteistyö oli kuin vuoristorata. Eteenpäin kohti uusia yrityskauppoja ja suurinvestointeja mentiin vauhdilla. Jännityksestä ja vastoinkäymisistä ei ollut puutetta. Vuorokaudessa oli ajoittain 24 työtuntia. Mitään esteitä työnteolle tarvittaessa ei saanut olla. – Olen pestannut assistentin, en lapsenhoitajaa!

 

Kerran jos toisenkin pelastin Henryn henkilökohtaisesta pulasta valkoisin valhein. Hyvässä tarkoituksessa puhuin totuudenvastaisesti. Ymmärsin häntä ja hän luotti minuun.

 

Vuonna 1986 yhtiön omistuspohja muuttui ratkaisevasti. Kun yhtiö sitten vuonna 1995 myytiin, otti Henry asian raskaasti. Hän koki elämäntyönsä hävinneen. Samoihin aikoihin hän myös menetti vaimonsa, rakkaan elämäntoverinsa.

 

Muistellessani Henryä, hänen kanssaan käymiäni lukemattomia keskusteluja ja sanaharkkoja, yhteisiä ponnistuksiamme ja juhlahetkiä, voin todeta, että hän oli hyvä ihminen. Ihminenhän voi olla hyvä, vaikka hän on muuta kuin hyvä, tekee myös muuta kuin hyvää ja hänellä on puutteensa.

 

Oliko kirjoittamani totta? Kyllä. Paljon jätin sanomatta, mutta kaikki, mitä sanoin, oli totta, sellaisena kuin minä sen käsitin. Kaunistelinko asioita? En. Henrystä minulla on yksinomaan kauniita muistoja. Palauttaessani mieleeni, miten hän pilke silmäkulmassa riemastutti kuulijoita, purskahdan nauruun.

 

Henryllä oli hieno huumorintaju, jolla hän monesti hauskutti ympäristöään. Hänen harrastuksiinsa kuului matkustaminen ja ulkoilu. Lappiin hän palasi aina uudelleen. Hän ei ikinä käynyt Kanariansaarilla. Kun häneltä sitä kysyttiin, hän esitti vastakysymykseksi: ’Oletteko olleet Ilomantsissa?’

 

Kiitos Henry reilusta työtoveruudesta ja hienosta ystävyydestä! Lepää rauhassa! Uurnalehdossa eivät hautakivenkaatajatkaan riehu.

 

Anja

 

Posted in Anja | Leave a Comment »