Marraskuun räntäsateet ovat näköjään vetistäneet kritiikkipiiriläisten kirjaimet ja sanat. Hiljaista on. Ja niin kovin pimeätä! Sytytetään kynttilöitä ja odotellaan lunta. Voi tietysti vaihtoehtoisesti laittaa sähkövalot päälle. (Ja tietysti ympäristöään ajattelevan piiriläisen katkaisijasta syttyy energialamppu.)
Haikeaksi ja melankoliseksi meinaa mennä myös tekstit. Etsitään sanoja, synkkiä sanoja, ja kirjoitetaan niitä niin paljon, että niistä tulee valokkaita. Tai keksitään uusia sanoja, eikä yrmystellä sateisilla teillä sukat märkinä. Minä olen kirjoittanut niin, että on kädet kipeinä. Upottaisin ne jäähän, että turtuisivat – nuo verille raadellut sormet! Näppäimistö polttelee ja aakkoset kiusaavat unissakin. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas myhäilee pöydälle, ei siitä voi pitää näppejä erossa! Erikoislainat ja aakkostukset. Lyhenteet ja pilkut! Ah, ystäväni pilkut. ,,,,,,,,,,,,,,,,, olen virallinen pilkuttaja!
Tuossa jokin aika sitten huvittelin ja keksin uuden sanan ja sille merkityksen: Ukkua. Liikkumista kuvaava verbi. Ukkuva. Erityisesti Itä-Suomen metsissä reippaasti kävellen liikkuva itsenäinen mieshenkilö, joka juttelee metsäneläimille.
Jollei kenelläkään ole parempaa tietoa, niin pidätän itselläni sanan tekijänoikeudet!
Yhtään runoa en ole marraskuussa kirjoittanut. Joko olisi sen aika.
***
villapaita tuulettuu
räntäsateessa
lapset kintut märkinä huutaa pihamaalla
lumiukko on hiekkaukko
viimevuotisia käpyjä
kylmiin poskiin puhaltaa lämmintä
eikö se lumi tule jo
***
Karheaa marraskuuta toivottaa haikeanvaikea putkis
Kirjoittamisen kritiikkipiiri 