Kirjoittamisen kritiikkipiiri

proosaa, novelleja, runoja, kolumneja

Archive for the ‘Anja’ Category

Gertrud

Posted by kritiikkipiiri : 12 joulukuun, 2007

 

(Tehtävänä oli laatia vapaamuotoinen valokuvan innoittama kertomus.)

Gertrud sulkee silmänsä ja palaa ajassa taaksepäin.

Hän kirmailee lehminiityllä Hansin kanssa. Lehmiä on toistasataa. Hän tuntee nimeltä jokaisen. Rotua hän ei muista, ruskeanvalkoisia ne ovat.

On kesä. Gertrudin päivä alkaa lehmien ajolla navettaan lypsettäviksi. Lopun päivää hän on tänään vapaa. Hans jää auttamaan navettaan. Gertrud lähtee patikoimaan vuoristoon. Hän ei hengästy, vaikka ilma on ohutta ja happea on vähän. Lehmien ammunta kiirii kauas.

Lämpötila laskee vuoristossa ylöspäin noustessa. Gertrudilla on päällään isoäidin kutoma villapaita, joka on aina sopivan lämpöinen. Laaksossa on lehtimetsää, ylempänä havumetsää. Sitten havumetsäkin loppuu ja maisema muuttuu aukeaksi kauniskukkaiseksi alppiniityksi. Gertrudilla on oma kivi, jonka suojaan hän käy pitkäkseen. Seuranaan hänellä on ikioma puhtaanvalkoinen alppitähti, Edelweiss. Hän rakastaa tätä hetkeä ja kesää.

Kyllä hän talvestakin pitää. Silloin hänen on oltava erittäin varovainen, sillä milloin tahansa rinnettä alas voi syöksyä lumivyöry auringon pehmittäessä lumen. Lumi voi pienestäkin tärähdyksestä, jopa vain kovasta äänestä, lähteä vierimään alas.

Kun Gertrudilla on työpäivä, on Hans vapaa. Maito seisotetaan suurissa, jäävedellä täytetyissä puulaareissa, joihin on upotettu peltiastiat. Niistä maito kuoritaan erityisellä kauhalla. Gertrud auttaa kerman hapattamisessa ja voin kaulimisessa käsin pyöritettävällä vaivauspöydällä. Hän nauttii isovanhempiensa kanssa meijerissä puuhastelusta, valkoisesta maidosta ja valkoisesta lumesta vuoristossa.

Gertrud havahtuu. Meijeriä ei enää ole, on alppirinneravintola, joka kantaa samaa nimeä kuin isovanhempien meijeri, Milchhäuschen. Gertrud päättää sukeltaa lampeen, kuten hän on tehnyt lukemattomia kertoja aiemminkin. Tämä on hänen pyhiinvaelluksensa.

Jouluna hänellä on oma pikku-Gertrud tai pikku-Hans, oma Edelweissinsa. Ja hänen rinnoistaan pursuaa valkeata maitoa.

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »

Näkemyseroja

Posted by kritiikkipiiri : 12 joulukuun, 2007

(Tehtävänä oli laatia toiminnallinen henkilökuva dialogin kautta.)

1)

    – Ihan naiivia, totesi Kurt katsoessaan mainosta, jota juuri työstin.

    – No mitä ehdotat?

    – Ei kuulu mun hommiini.

 

Viskaten päätään puolelta toiselle kopea ilme kasvoillaan, vasenta korvaansa hiplaten hän läksi ovea potkaisten huoneestani.

 

2)

    – Toi sana on väärin! Sen pitää olla sitomus eikä sitoumus.

    – Väärässä olet!

    – Enkä ole. Että pitää sitä vielä opettaa kieliasioitakin!

 

Jalkojaan huolimattomasti heitellen ja korvanipukkaansa hellitellen rehvakkaan katseen saattelemana hän häipyi. Potku ei ylettynyt oveen.

 

3)

    – Maahanmuuttajilla ei ole mitään asiaa maahamme, saisivat pysyä siellä missä ovat eikä tulla meidän elätettäväksemme.

    – Ai jaa, lapseni voisivat hyvinkin tuoda perheeseen miniäksi tai vävyksi vaikkapa kiinalaisen tai turkkilaisen.

    – Silloin on kasvatuksessa vika!

 

Jälleen samat poistumismaneerit, tällä kertaa ovea paiskoen.

 

4)

    – Sä et tajunnu sitä ollenkaan, ilkkui Kurt porealtaassa ryhmätyömme tauolla.

    – Itse olet toivoton tapaus.

 

Oluttuopillinen vettä sinkoutui kasvoilleni. Ponnahdin ylös, painoin hänen päänsä veden alle ja loikkasin altaasta. Niskojani nakellen ja oikeata korvaani pidellen poistuin.

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »

Henkilökuvia

Posted by kritiikkipiiri : 29 lokakuun, 2007

Taru antoi tehtäväksi kirjoittaa erilaisia HENKILÖKUVIA:

A. Henkilökuva. Luo henkilö hänen toimintansa kautta!

B. Jännite. Jännite luodaan tekstiin kysymysten kautta.

C. Dialogi joko vie tarinaa eteenpäin tai synnyttää jännitettä.

Taru korosti myös, että on sallittua tehdä tehtävän vierestä tai sinne päin.

 

Henkilökuva – dialogi

– Yritä saada Pertti punastumaan, Juhani huikkasi minulle kesäpäivien illallispöydässä Pertin lähestyessä. Entuudestaan en Perttiä tuntenut.

– Mikä olet horoskoopiltasi? kysyin.

– Leijona, Pertti vastasi hämillään.

– No, se on hyvä se. Sovimme erinomaisesti yhteen.

Silloin Pertti punastui.

Illallinen jatkui ja Pertti palasi omaan pöytäänsä. Pöytäseurueemme oli juhlatuulella. Viini virtasi, hekotus kaikui. ”Mikä on pontikankeittäjän mielilaulu? Läksin minä kesäyönä käymään!” Lisää tirskuntaa ja hohotusta.

– Saanko luvan, Pertti pokkasi.

– Ethän pahastunut? kysyin häntä seuraten.

– En, hämmennyin kyllä.

– Se oli Juhani, joka halusi saada Sinut punastumaan.

– Taisi kaveri onnistua.

– Niin taisi.

– Taidanpa tulla kiittämään häntä, Pertti vastasi virnistäen saattaessaan minut hetkeksi paikalleni.

 

Anja

 

Posted in Anja, Kritiikkipiiri | Leave a Comment »

HYVYYS – TOTUUS – KAUNEUS, erään nekrologin tarina

Posted by kritiikkipiiri : 2 lokakuun, 2007

Tarun tehtävänannossa oli kuusi (6) eri vaihtoehtoa. Kolmesta ensimmäisestä en pystynyt kirjoittamaan, koska minulla ei niissä vaadittuja aineistoja ole eli valmis runokokoelma, näytelmä tai romaani, joista tuli kirjoittaa kritiikki taikka suunnitteilla oleva kokoelma, josta tulisi kirjoittaa punainen lanka ja tekstinäyte. Jäljelle jäivät henkilökuva, runo tai vapaavalintainen teksti. Kiireessä päätin kirjoittaa vapaata tekstiä.

 

Topin omakuvan viimeisen rivin ”Elämä on hauska yhteinen pallopeli — pelikenttänä hautausmaa” innoittamana päädyin nekrologiin, josta jo ohimennen mainitsinkin ekalla tapaamiskerrallamme. Mutta tätä introa kirjoittaessani huomaan, että nekrologini tarina on pikemminkin henkilökuva kuin vapaavalintainen teksti.

 

—–

 

— Saat kirjoittaa sitten nekrologini, sanoi entinen esimieheni Henry ehdottaessani hänelle 80-vuotispäivähaastattelua. Runsaan viikon kuluttua 80-vuotisjuhlistaan hän nukkui pois.

 

Elämäni ensimmäinen muistokirjoitus oli tosiasia. Miten pukea Henryn elämä sanoiksi? Mitä hänestä jää jäljelle? Alku ei ollut hankalaa. Perustiedot: syntymä, kuolema, koulutus ja työpaikat. Hänen elämäntyönsä oli mittava. Tosiasiat puhuivat puolestaan. Yksityiskohtiin kajoamatta seuraavassa lyhyesti:

 

Henry oli visionääri ja vahva yritysjohtaja. Hänen aikanaan yhtiöön liitettiin tai fuusioitiin yhdeksän sähkönjakelualuetta. Suurjännitejohtojen pituus kolminkertaistui ja pienjänniteverkkojen pituus kasvoi viisinkertaiseksi hänen kaudellaan. Lisäksi yhtiö siirtyi kasvun vuosinaan myös lämmöntuottajaksi. Kivijalkoja eli omia voimalaitoksia rakennettiin vauhdilla. Hänen toimitusjohtajakautenaan vuodesta 1965 vuoteen 1984 yhtiön liikevaihto nousi 17 Mmk:sta 342 Mmk:aan. JNE… Jatkokin, hänen patruunaotteensa kuvaus sujui suuremmitta vaikeuksitta.

 

Henry oli visionääri, arvostettu ja pidetty yritysjohtaja, joka hoiti yritystään taidokkaasti. Hän oli inspiroiva suunnannäyttäjä, jonka tietämystä ja osaamista kunnioitettiin. Hän kannatti periaatetta ’vaikuttaa, vaan ei näkyä’. JNE… Yhtiön kehittäminen ei ollut ristiriidatonta. Jakelualueet syntyivät vuosia kestäneellä rankalla työllä ja kädenväännöillä. Luottamusmiesten kanssa hän tuli toimeen erinomaisesti, ristiriitoja ei ollut. Henkilökunnaltaan hän vaati paljon, mutta niin hän vaati myös itseltäänkin. JNE…

 

Meidän, Henryn ja minun yhteistyö oli kuin vuoristorata. Eteenpäin kohti uusia yrityskauppoja ja suurinvestointeja mentiin vauhdilla. Jännityksestä ja vastoinkäymisistä ei ollut puutetta. Vuorokaudessa oli ajoittain 24 työtuntia. Mitään esteitä työnteolle tarvittaessa ei saanut olla. – Olen pestannut assistentin, en lapsenhoitajaa!

 

Kerran jos toisenkin pelastin Henryn henkilökohtaisesta pulasta valkoisin valhein. Hyvässä tarkoituksessa puhuin totuudenvastaisesti. Ymmärsin häntä ja hän luotti minuun.

 

Vuonna 1986 yhtiön omistuspohja muuttui ratkaisevasti. Kun yhtiö sitten vuonna 1995 myytiin, otti Henry asian raskaasti. Hän koki elämäntyönsä hävinneen. Samoihin aikoihin hän myös menetti vaimonsa, rakkaan elämäntoverinsa.

 

Muistellessani Henryä, hänen kanssaan käymiäni lukemattomia keskusteluja ja sanaharkkoja, yhteisiä ponnistuksiamme ja juhlahetkiä, voin todeta, että hän oli hyvä ihminen. Ihminenhän voi olla hyvä, vaikka hän on muuta kuin hyvä, tekee myös muuta kuin hyvää ja hänellä on puutteensa.

 

Oliko kirjoittamani totta? Kyllä. Paljon jätin sanomatta, mutta kaikki, mitä sanoin, oli totta, sellaisena kuin minä sen käsitin. Kaunistelinko asioita? En. Henrystä minulla on yksinomaan kauniita muistoja. Palauttaessani mieleeni, miten hän pilke silmäkulmassa riemastutti kuulijoita, purskahdan nauruun.

 

Henryllä oli hieno huumorintaju, jolla hän monesti hauskutti ympäristöään. Hänen harrastuksiinsa kuului matkustaminen ja ulkoilu. Lappiin hän palasi aina uudelleen. Hän ei ikinä käynyt Kanariansaarilla. Kun häneltä sitä kysyttiin, hän esitti vastakysymykseksi: ’Oletteko olleet Ilomantsissa?’

 

Kiitos Henry reilusta työtoveruudesta ja hienosta ystävyydestä! Lepää rauhassa! Uurnalehdossa eivät hautakivenkaatajatkaan riehu.

 

Anja

 

Posted in Anja | Leave a Comment »

Punainen on vaaran väri

Posted by kritiikkipiiri : 30 syyskuun, 2007

Helpolla ei päästä Anjakaan päähenkilöään Markoa, jonka aamuun voitte sukeltaa seuraavaksi. Tässä siis Anjan versio lauantaisesta kirjoitustehtävästä. (Eija)

Punainen kaulaliina

Heti herättyään Marko tutkistelee ympäristöään, kaihtavasti, välttelevästi.

 

– Kotona olen. Kaikki on siis hyvin. Mutta kenen tuo punainen kaulaliina on?

 

Päätä särkee ja kurkkua kuivaa. Maksa huutaa, onko kurkku poikki? Hän ei jaksa nousta. Hän miettii hyvyyttä. Hyvät ihmiset ovat jotenkin arveluttavia. Ikään kuin he tekisivät hyviä tekoja vain salatakseen pahuutensa.

 

Kännykkä huutaa kovalla äänellä tekstiviestin merkiksi.

 

– Miksi minun pitikin panna se vehje ulvomaan?

 

Marko nousi ja haki kännykkänsä ja luki viestin: Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!

 

Kirjoittaja oli hänen poliisikaverinsa Jarkko. – Anti olla, en vastaa. Jokin jekku varmaan.

 

Viesti jäi kuitenkin kaivertamaan. – Missä olen ollut, mitä olen tehnyt ja keiden seurassa? No, ei se varmaan mitään ihmeellistä ollut.

 

Marko päättää vastata tekstiviestiin: Mistä valheesta on kyse?

 

Hän katsoo ulos ikkunasta. Ikkunan alla nurmikolla makaa nainen, jossa on jotain tuttua. Nainen ei liiku.

 

Marko ottaa takkinsa naulakosta. Aivoissa takoo vain yksi ajatus: pois, pois, pois!

 

Joku koputtaa ovelle. Se on Jarkko, joka ottaa punaisen kaulaliinan hänen kädestään.

 

– Hei Marko! Se on nyt siinä. Lähdetäänpä!

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »