Kirjoittamisen kritiikkipiiri

proosaa, novelleja, runoja, kolumneja

Archive for the ‘Kirsi’ Category

Uni

Posted by kritiikkipiiri : 25 lokakuun, 2007

Punatukkainen ystäväni seisoi aurinkoisella koulun pihalla. Hän oli pukeutunut mustaan krimiturkkiin ja hattuun, jollaista vain tädit käyttävät. Oli kevätjuhla ja lapset soittivat viimeisen kerran. Halusin vaihtaa kuulumisia ystäväni kanssa ja juoksin kadun yli hänen luokseen. Kysyin, voisimmeko tavata? Hän katsoi ylitseni ilmeettömin silmin ja sanoi, että hänellä on aika paljon kiireitä nykyään. Ennen kuin hän lähti, hän leikkasi nimensä irti kukkajulisteesta.

 

UNI – Dialogi

 

Tapaan punatukkaisen ystäväni koulun aurinkoisella pihalla. On kevätjuhlat. Hänellä on musta krimiturkki ja päässään hänellä on oudonmallinen hattu. ”Olisi mukava jutella pitkästä aikaan?” Punatukkainen ystäväni vastaa katse harhaillen: ”Minulla on aika paljon kiireitä nykyään.” Käännyn mukana olleen seuralaiseni puoleen ja kysyn: ” Kai huomasit, että yritin todella lähestyä häntä?” Seuralaiseni vastaa: ”Se on aivan ilmiselvää. Teidän ystävyytenne on loppu” Sain kuulla myöhemmin, että punatukkainen ystäväni oli leikannut nimensä irti koulun kevätjuhlassa olleesta kukkajulisteesta.

 

Posted in Kirsi, Tarinat | Leave a Comment »