Kirjoittamisen kritiikkipiiri

proosaa, novelleja, runoja, kolumneja

Archive for the ‘Liisa’ Category

Puhuttelu

Posted by kritiikkipiiri : 2 joulukuun, 2007

(Tehtävänä oli luoda henkilökuva toiminnan kautta, henkilökuva ja jännite sekä dialogi)

 

Katsoin työpöydän vastakkaisella puolella istuvaa osastosihteeriä, joka yritti kätkeä ivallista hymyään. Hänestä oli tullut valituksia osaston työntekijöiltä ja firman pitkäaikaisilta asiakkailta, yhdeltä jos toiselta ja viimein itse pääjohtajalta. Olin kutsunut hänet konttoriini ja yrittänyt valottaa asian monimuotoisuutta ja ajankohtaisuutta. Aivan kuten arvelinkin hänen käsityksensä koskien ylitöitä, asiakaspalvelua, hymyilyä ja kättelyä oli totisesti nurinkurinen.

 

Hänen pistävät silmänsä kahlitsivat ilmeitteni moninaisuuden ja huomasin kaivelevani nenääni. Täysin estottomasti. Samaa olivat valittaneet työtoverit, alaiset ja liikekumppanit. Hänellä oli pirullinen ote vastapelurin tajuntaan. Hän antoi jonkinlaisia sisäisiä sähköiskuja ja niin kaivelit nenää, korvaa tai viisaudenhammastasi ja ihailit saalistamiasi tuotoksia. Kesken neuvottelun aloit raapia päätäsi, ravistella hilsehiukkasia luentokansion päälle tai etsiä antaumuksella kaksihaaraisia.

 

Ja hän nauroi. Ei ääneen, mutta jokainen läsnäolija saattoi havaita, että hän oli tukehtumassa omaan ilkkuunsa ja silmäluomen venyttelyyn keskittynyt asiakas palasi nolona ja nolattuna keskustelemaan yrityksen saneerauksen vaihtoehdoista, kesken olevien kauppojen liikesalaisuuksista.

 

Hänet oli saatava ulos firmasta. Pääjohtaja oli asettanut minut saneerauslautakunnan puheenjohtajaksi. Kokouksia oli pidetty kymmeniä. Lakimies oli tutkinut kaikki pykälät. Tänään olin päätynyt puhuttelemaan osastosihteeriä ja lukenut vihdoin pääjohtajan allekirjoittaman kirjallisen erottamispäätöksen, johon kuului ennennäkemätön kultainen, etten sanoisi, platinainen kädenpuristus.

 

– Myönnän teidän olevan oikeassa, osastosihteeri vastasi lavean puheeni päätteeksi.

– Kiitos, sanoin hämmentyneenä.

– Kiitos on minun puolellani.

– Kiitän sinua erinomaisesta työstä, hän jatkoi ja nousi tuolista.

 

Hän ojensi kätensä lisäten hämmennystäni, sillä olin varautunut raivokohtaukseen, itkuun ja uhkauksiin.

 

Hän lähti.

 

Kaivoin tietokoneeni takaa pölysokeripussin. Nuolaisin oikeaa peukaloni, kastoin sitä pussiin ja panin sen ohuen valkoisen sokeritomun peittämänä suuhuni.

 

Posted in Liisa, Tarinat | Leave a Comment »

Tarkastelussa Kertun aamu

Posted by kritiikkipiiri : 10 lokakuun, 2007

Ja tässä on Liisan kirjoittama tarina, joka syntyi noin 10 minuutissa lauantaina 29.9. kritiikkipiirin tapaamisessa ja johon Mark ohjaajan valtuuksin saneli muutamia juonikäänteitä mm. kännykkäviestin, ikkunasta katsomisen, yllättävän näyn ja koputuksen/ovikellon kilahduksen. (Eija)

Aamusuklaata

Kerttu heräsi kuten heräsi joka aamu ellei nukkunut iltapäivään. Sitäkin sattui. Hän hamuili kelloa yöpöydältä ja varmensi, ettei se soisi.

 

Hän kaivoi tyynyn alta, entiseltä Kalervon puolelta, suklaalevyn, jonka hän oli illalla piilottanut sinne. Hän pujotti oikean käden etusormen sinisen päällyspaperin taitoksen väliin ja käänsi paperin auki. Hän napsautti folion läpi kaksi riviä, rapisteli hetken, taittoi palan suuhunsa ja alkoi imeskellä. Hän laittoi suklaalevyn rinnan päälle, kaivautui peittojen alle, veti ne päänsä yli ja nautti.

 

Alkuun hän ei tunnistanut kännykän viestiääntä. Kova, äkäinen piipii-piipii kajahti terävänä. Kuka hänelle? Hän nosti vasemman kätensä vällyjen sisältä ja haroi kännykkää pöydän kulmalta. Hän luki viestin:

 

– Jäit eilen kiinni valehtelusta! Siis mitä? Kenelle hän muka oli valehdellut? Eihän hän ollut eilen edes tavannut ketään!

 

Hän heitti peitot yltään. Saamari! Hyvä aamu, jonka joku tärväsi älyttömällä, hänelle kuulumattomalla viestillä.

 

Hän nousi, raotti verhoa ja katsoi ikkunasta. Naapurin roikale pärisytti mopoaan pihalla. Sekin vielä! Suklaan maku suussa oli muuttunut karvaaksi.

 

Kerttu katsoi uudelleen kännykkäänsä. Viestin perässä oli tuntematon numero. Hän naputteli kirjaimet nopeasti:

 

– Valehteluun taipuvaiset valehtelevat itse.

 

Hän kömpi takaisin sänkyynsä, paneutui selälleen, veti peitot päälleen, otti palan suklaata ja huokasi hartaasti.

 

Joku soitti ovikelloa.

 

– En avaa, Kerttu sanoi, mutta nousi kuitenkin, kompastui mattoon, puki aamutakin ja kiristi vyön solmuun. Veteraanijärjestön hampaaton rahankerääjä hymyili oven takana.

 

– Ei ole kuin suklaata, sanoi Kerttu ja vetäisi oven kiinni.

 

Posted in Liisa, Tarinat | Leave a Comment »