Kirjoittamisen kritiikkipiiri

proosaa, novelleja, runoja, kolumneja

Archive for the ‘Tarinat’ Category

Jäähyväiskirje

Posted by kritiikkipiiri : 20 helmikuun, 2008

Pyydän tuhannesti anteeksi Topilta, että tämän sadan sanan tarinan tuominen kritiikkipiirin blogiin on venynyt ja vanunut ja vienyt aikaa enemmän kuin tarkoitinkaan. Vaan nyt nöpötän tässä blogin äärellä ja siirrän tunnollisesti lahjakkaan kirjoittajan tiukan tarinan muidenkin nautiskeltavaksi. Olkaatten hyvät! Ja kaikille kävijöille toivotan pulppuilevaa ilomieltä, vuolaita sanavirtoja ja pitkää pinnaa eiku ikää — Eija

Virhe

Veden läpi ei kuulunut enää mitään. Kuristin kurkusta aikani, kunnes liikkeet lakkasivat. Tein sen, mitä olin vuoden suunnitellut. Se narttu ei enää hallitse elämääni, ei herätä aamulla eikä kerjää illalla – öistä puhumattakaan. Oli virhe muuttaa yhteen, mutta nyt virhe on korjattu. Kumman löysitte ensiksi, minut vai hänet?”

– Virheistä oppii, sanoi tutkinnanjohtaja itsekseen ja taitteli vettyneen kirjeen takaisin pieneen muovipussiin. Kirje oli löytynyt merestä nostetun miehen taskusta.

Mies oli nähty elävänä viikko aiemmin – päivänä, jolloin käräjillä oli julistettu hänen johtamansa pankki konkurssiin. Pari päivää tämän jälkeen oli pesänhoitaja vieraillut poliisin avustuksella miehen kotona.

Talosta oli löytynyt vain ammeeseen kuristettu kissa.

 

Posted in Tarinat, Topi | Leave a Comment »

100 sanaa joulusta tai oikeastaan jouluostoksista

Posted by kritiikkipiiri : 18 joulukuun, 2007

Jaanan vanha pieni kirjoitelma jouluostoksista. Se voi olla tällaista…

Jouluale

Mainosten kasaama kulutusahdistus purkautui hallitsemattomana ostoryöpsähdyksenä joulualennusmyynnissä. Mitä enemmän hän osti sitä parempi olo hänelle tuli.

Homo sapiens shoppingensis toteuttamassa vaistojaan. Hän oli elementissään risteillessään tavaratalojen käytävillä.

Edullisia hankintoja sieltä täältä. Vanhan kaupungin pikkuliikkeet oli kuin tehty heräteostoksia varten.

Vielä viimeisestä kaupasta hän lähti ostamisen hurmion täyttämänä. Kaikki sikaedulliset pikavippirahat oli käytetty. Kasseineen hän palasi hiljaisena kotiinsa.

Kehon adrenaliiniryöpystä oli enää haalea muisto jäljellä. Väsytti.

Eteisen ovelta hän näki asunnossaan osittain avaamattomina edellisten ostoskierrosten jäljiltä olevat kassit tavaroineen. Uusista kasseista kelpasi vain iso suklaalevy, josta hän riuhtaisi paperin pois.

Ahmien suklaata hän käänsi selkänsä kasseille ja meni keittiöön jääkaapille.

Posted in Jaana, Tarinat | Leave a Comment »

Gertrud

Posted by kritiikkipiiri : 12 joulukuun, 2007

 

(Tehtävänä oli laatia vapaamuotoinen valokuvan innoittama kertomus.)

Gertrud sulkee silmänsä ja palaa ajassa taaksepäin.

Hän kirmailee lehminiityllä Hansin kanssa. Lehmiä on toistasataa. Hän tuntee nimeltä jokaisen. Rotua hän ei muista, ruskeanvalkoisia ne ovat.

On kesä. Gertrudin päivä alkaa lehmien ajolla navettaan lypsettäviksi. Lopun päivää hän on tänään vapaa. Hans jää auttamaan navettaan. Gertrud lähtee patikoimaan vuoristoon. Hän ei hengästy, vaikka ilma on ohutta ja happea on vähän. Lehmien ammunta kiirii kauas.

Lämpötila laskee vuoristossa ylöspäin noustessa. Gertrudilla on päällään isoäidin kutoma villapaita, joka on aina sopivan lämpöinen. Laaksossa on lehtimetsää, ylempänä havumetsää. Sitten havumetsäkin loppuu ja maisema muuttuu aukeaksi kauniskukkaiseksi alppiniityksi. Gertrudilla on oma kivi, jonka suojaan hän käy pitkäkseen. Seuranaan hänellä on ikioma puhtaanvalkoinen alppitähti, Edelweiss. Hän rakastaa tätä hetkeä ja kesää.

Kyllä hän talvestakin pitää. Silloin hänen on oltava erittäin varovainen, sillä milloin tahansa rinnettä alas voi syöksyä lumivyöry auringon pehmittäessä lumen. Lumi voi pienestäkin tärähdyksestä, jopa vain kovasta äänestä, lähteä vierimään alas.

Kun Gertrudilla on työpäivä, on Hans vapaa. Maito seisotetaan suurissa, jäävedellä täytetyissä puulaareissa, joihin on upotettu peltiastiat. Niistä maito kuoritaan erityisellä kauhalla. Gertrud auttaa kerman hapattamisessa ja voin kaulimisessa käsin pyöritettävällä vaivauspöydällä. Hän nauttii isovanhempiensa kanssa meijerissä puuhastelusta, valkoisesta maidosta ja valkoisesta lumesta vuoristossa.

Gertrud havahtuu. Meijeriä ei enää ole, on alppirinneravintola, joka kantaa samaa nimeä kuin isovanhempien meijeri, Milchhäuschen. Gertrud päättää sukeltaa lampeen, kuten hän on tehnyt lukemattomia kertoja aiemminkin. Tämä on hänen pyhiinvaelluksensa.

Jouluna hänellä on oma pikku-Gertrud tai pikku-Hans, oma Edelweissinsa. Ja hänen rinnoistaan pursuaa valkeata maitoa.

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »

Näkemyseroja

Posted by kritiikkipiiri : 12 joulukuun, 2007

(Tehtävänä oli laatia toiminnallinen henkilökuva dialogin kautta.)

1)

    – Ihan naiivia, totesi Kurt katsoessaan mainosta, jota juuri työstin.

    – No mitä ehdotat?

    – Ei kuulu mun hommiini.

 

Viskaten päätään puolelta toiselle kopea ilme kasvoillaan, vasenta korvaansa hiplaten hän läksi ovea potkaisten huoneestani.

 

2)

    – Toi sana on väärin! Sen pitää olla sitomus eikä sitoumus.

    – Väärässä olet!

    – Enkä ole. Että pitää sitä vielä opettaa kieliasioitakin!

 

Jalkojaan huolimattomasti heitellen ja korvanipukkaansa hellitellen rehvakkaan katseen saattelemana hän häipyi. Potku ei ylettynyt oveen.

 

3)

    – Maahanmuuttajilla ei ole mitään asiaa maahamme, saisivat pysyä siellä missä ovat eikä tulla meidän elätettäväksemme.

    – Ai jaa, lapseni voisivat hyvinkin tuoda perheeseen miniäksi tai vävyksi vaikkapa kiinalaisen tai turkkilaisen.

    – Silloin on kasvatuksessa vika!

 

Jälleen samat poistumismaneerit, tällä kertaa ovea paiskoen.

 

4)

    – Sä et tajunnu sitä ollenkaan, ilkkui Kurt porealtaassa ryhmätyömme tauolla.

    – Itse olet toivoton tapaus.

 

Oluttuopillinen vettä sinkoutui kasvoilleni. Ponnahdin ylös, painoin hänen päänsä veden alle ja loikkasin altaasta. Niskojani nakellen ja oikeata korvaani pidellen poistuin.

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »

Puhuttelu

Posted by kritiikkipiiri : 2 joulukuun, 2007

(Tehtävänä oli luoda henkilökuva toiminnan kautta, henkilökuva ja jännite sekä dialogi)

 

Katsoin työpöydän vastakkaisella puolella istuvaa osastosihteeriä, joka yritti kätkeä ivallista hymyään. Hänestä oli tullut valituksia osaston työntekijöiltä ja firman pitkäaikaisilta asiakkailta, yhdeltä jos toiselta ja viimein itse pääjohtajalta. Olin kutsunut hänet konttoriini ja yrittänyt valottaa asian monimuotoisuutta ja ajankohtaisuutta. Aivan kuten arvelinkin hänen käsityksensä koskien ylitöitä, asiakaspalvelua, hymyilyä ja kättelyä oli totisesti nurinkurinen.

 

Hänen pistävät silmänsä kahlitsivat ilmeitteni moninaisuuden ja huomasin kaivelevani nenääni. Täysin estottomasti. Samaa olivat valittaneet työtoverit, alaiset ja liikekumppanit. Hänellä oli pirullinen ote vastapelurin tajuntaan. Hän antoi jonkinlaisia sisäisiä sähköiskuja ja niin kaivelit nenää, korvaa tai viisaudenhammastasi ja ihailit saalistamiasi tuotoksia. Kesken neuvottelun aloit raapia päätäsi, ravistella hilsehiukkasia luentokansion päälle tai etsiä antaumuksella kaksihaaraisia.

 

Ja hän nauroi. Ei ääneen, mutta jokainen läsnäolija saattoi havaita, että hän oli tukehtumassa omaan ilkkuunsa ja silmäluomen venyttelyyn keskittynyt asiakas palasi nolona ja nolattuna keskustelemaan yrityksen saneerauksen vaihtoehdoista, kesken olevien kauppojen liikesalaisuuksista.

 

Hänet oli saatava ulos firmasta. Pääjohtaja oli asettanut minut saneerauslautakunnan puheenjohtajaksi. Kokouksia oli pidetty kymmeniä. Lakimies oli tutkinut kaikki pykälät. Tänään olin päätynyt puhuttelemaan osastosihteeriä ja lukenut vihdoin pääjohtajan allekirjoittaman kirjallisen erottamispäätöksen, johon kuului ennennäkemätön kultainen, etten sanoisi, platinainen kädenpuristus.

 

– Myönnän teidän olevan oikeassa, osastosihteeri vastasi lavean puheeni päätteeksi.

– Kiitos, sanoin hämmentyneenä.

– Kiitos on minun puolellani.

– Kiitän sinua erinomaisesta työstä, hän jatkoi ja nousi tuolista.

 

Hän ojensi kätensä lisäten hämmennystäni, sillä olin varautunut raivokohtaukseen, itkuun ja uhkauksiin.

 

Hän lähti.

 

Kaivoin tietokoneeni takaa pölysokeripussin. Nuolaisin oikeaa peukaloni, kastoin sitä pussiin ja panin sen ohuen valkoisen sokeritomun peittämänä suuhuni.

 

Posted in Liisa, Tarinat | Leave a Comment »

Niina

Posted by kritiikkipiiri : 29 lokakuun, 2007

(Henkilökuva toiminnan kautta, henkilökuva ja jännite sekä dialogi)

Vee, auki eteen kaks kolme, ja oikealla lähtee, huusi combo-ohjaaja. Niina oli jo toisella peräkkäisellä tunnilla. Lycrakuteet olivat liimautuneet aikaa sitten ihoon kiinni ja naama oli kirjavan kukertava. Kädet heiluivat puolelta toiselle jalkojen kompatessa entistä kiivaammassa rytmissä. Vielä kymmenen minuuttia.
Fyysinen rääkki toimi kuin tuplakofeiiniannos suoraan suoneen. Niina pakkasi jumppakamat kassiin ja lähti kävelemään kotiin. Kello oli puoli yhdeksän. Hän ehtisi poiketa ostamaan kaupasta saunasiiderit. Saunavuoro alkaisi kolmen vartin kuluttua.

Kassalla ei ollut jonoja. Polkkatukkainen nuori myyjä kertoi tohkeissaan, että hetki sitten poliisit olivat käyneet kyselemässä, oliko kaupassa näkynyt tummahiuksista hoikkaa miestä, joka puhui suomea murtaen.

– Eivät kertoneet, minkälaisesta roistosta oli kyse, kassa sanoi.
– Sehän voi olla vaikka Ruotsin poliisin sulutuksen läpäissyt arvokuljetusryöstäjä, joka on pakomatkalla. Saadaan tänne pikkukaupunkiin vähän jännitystä, Niina naurahti ja sulloi ostokset hikisten vaatteiden joukkoon.

Kadulla navakka syystuuli läpäisi ohuen villakangastakin, vilunväreet juoksivat kehon läpi. Niina tihensi askellustaan. Vielä pari korttelia, oikaisu puiston poikki ja sitten lauteille loikoilemaan. Kauppurienkadun ja Linnankadun kulmassa Niina pysähtyi. Huomio kiinnittyi liikehuoneistoja sisältävään taloon, joka muuten oli pimeänä, mutta kolmannen kerroksen huoneissa paloivat valot. Siellä oli myös Niinan työpaikka. – Kukahan näin myöhään töitä tekee, hän mietti. Tai ehkä viimeinen lähtijä on unohtanut napsauttaa katkaisimet. Niina päätti käydä sammuttamassa valot – tiedä vaikka kahvinkeitinkin olisi jäänyt päälle.

Niina ei viitsinyt jäädä tilaamaan hissiä vaan lähti kiipeämään portaita. Lähestyessään kolmatta kerrosta hän kuuli miehen ja naisen keskustelevan. Sanoista ei saanut selvää. Toimiston käytävä oli pimeä, muutamissa huoneissa oli valot päällä. Myös lasioven takana olevan kuljetusfirman päätyhuoneet oli valaistu. Niina tunnisti molemmat äänet. Nainen oli viereisen kuljetusfirman päällikkö ja miehen ääni kuului hyväntekeväisyysjärjestön johtajalle, joka oli Niinan esimies. Tultuaan siihen tulokseen, että valoasia oli selvitetty, Niina kääntyi takaisin. Hän ei halunnut mennä keskeyttämään toisten jutustelua, ja toisekseen saunavuoron alkuun oli enää kaksikymmentä minuuttia. Laskeutuessaan portaita Niinan nenästä alkoi valua verta. – Perhanan perhana, hän manasi. Kiusallinen vuoto oli vaivannut Niinaa jo useamman kuukauden. Verisuonen polttoon olisi löydettävä aika johonkin väliin. Työpöydän laatikossa oli paketillinen nessuja – ei kun takaisin kolmanteen.

Livahdettuaan pimeään huoneeseensa Niina avasi toiseksi ylimmän laatikon äänettömästi ja otti tukon nenäliinoja, joilla painoi vasemman sieraimen umpeen. Esimiehen huone oli käytävän päässä, välillä sieltä kuului naurunremahduksia ja keskustelu muuttui äänekkäämmäksi. Niina kuuli esimiehensä Oskarin ja naapurifirman Kristiinan puhuvan kiihtyneesti:

– Nyt on iso kala verkossa, intoili Oskari.
– Onko toiset paperit valmiina? – kysyi Kristiina
– Palkkaan vain tunnollisia alaisia, murahti Oskari. Niina on muuten näpsäkkä tyttö. Hänen avulla kirjanpito ja toimiston asiat pysyvät järjestyksessä eikä viranomaisilla ole syytä puuttua toimintaamme. Järjestörekisteriin kirjattu toimintammehan on täysin moitteetonta, mutta tämä muu pysyköön…
Samassa puhelin soi. Niina kuuli Oskarin puhuvan 40-jalkaisesta kontista, Kotkan satamaan Hietasen puolelle. Kristiina meni ilmeisesti sammuttamaan valoja omasta toimistosta, hänen korkokenkänsä kopisivat käytävällä, mikä häiritsi Oskarin sanojen kantautumista Niinan korviin. Niinan sydän pamppaili rinnassa ja hän läähätti puoliääneen suun kautta, sillä paperitukko oli edelleen kiinni nenässä. Puhelu loppui, ja Kristiina palasi Oskarin huoneeseen.

– Huomenna kello puoli kaksi, sanoi Oskari. Meidän täytyy saada kirje kuljettajalle vielä tänä iltana, hän jatkoi.
– Mitä teemme tulostimelle, johon laskut juuttuivat?
– Tulen aamulla sen verran aikaisemmin, että ehdin selvittää sotkun ennen kuin muut tulevat töihin, Oskari sanoi vakuuttavasti.

Kahdet askeleet kulkivat Niina huoneen ohi. Valot sammuivat ja hissin ovi kolahti. Niina istuutui voimattomana tuolilleen ja katsoi ulos ikkunasta. Yksittäiset autonvalot leikkasivat hiljenevän kaupungin katuja.

 

(perhepiirin ja kritiikkipiiriläisten vaatimuksesta tarina saa jatkoa tulevaisuudessa)

Posted in Satu, Tarinat | Leave a Comment »

Uni

Posted by kritiikkipiiri : 25 lokakuun, 2007

Punatukkainen ystäväni seisoi aurinkoisella koulun pihalla. Hän oli pukeutunut mustaan krimiturkkiin ja hattuun, jollaista vain tädit käyttävät. Oli kevätjuhla ja lapset soittivat viimeisen kerran. Halusin vaihtaa kuulumisia ystäväni kanssa ja juoksin kadun yli hänen luokseen. Kysyin, voisimmeko tavata? Hän katsoi ylitseni ilmeettömin silmin ja sanoi, että hänellä on aika paljon kiireitä nykyään. Ennen kuin hän lähti, hän leikkasi nimensä irti kukkajulisteesta.

 

UNI – Dialogi

 

Tapaan punatukkaisen ystäväni koulun aurinkoisella pihalla. On kevätjuhlat. Hänellä on musta krimiturkki ja päässään hänellä on oudonmallinen hattu. ”Olisi mukava jutella pitkästä aikaan?” Punatukkainen ystäväni vastaa katse harhaillen: ”Minulla on aika paljon kiireitä nykyään.” Käännyn mukana olleen seuralaiseni puoleen ja kysyn: ” Kai huomasit, että yritin todella lähestyä häntä?” Seuralaiseni vastaa: ”Se on aivan ilmiselvää. Teidän ystävyytenne on loppu” Sain kuulla myöhemmin, että punatukkainen ystäväni oli leikannut nimensä irti koulun kevätjuhlassa olleesta kukkajulisteesta.

 

Posted in Kirsi, Tarinat | Leave a Comment »

Tarkastelussa Kertun aamu

Posted by kritiikkipiiri : 10 lokakuun, 2007

Ja tässä on Liisan kirjoittama tarina, joka syntyi noin 10 minuutissa lauantaina 29.9. kritiikkipiirin tapaamisessa ja johon Mark ohjaajan valtuuksin saneli muutamia juonikäänteitä mm. kännykkäviestin, ikkunasta katsomisen, yllättävän näyn ja koputuksen/ovikellon kilahduksen. (Eija)

Aamusuklaata

Kerttu heräsi kuten heräsi joka aamu ellei nukkunut iltapäivään. Sitäkin sattui. Hän hamuili kelloa yöpöydältä ja varmensi, ettei se soisi.

 

Hän kaivoi tyynyn alta, entiseltä Kalervon puolelta, suklaalevyn, jonka hän oli illalla piilottanut sinne. Hän pujotti oikean käden etusormen sinisen päällyspaperin taitoksen väliin ja käänsi paperin auki. Hän napsautti folion läpi kaksi riviä, rapisteli hetken, taittoi palan suuhunsa ja alkoi imeskellä. Hän laittoi suklaalevyn rinnan päälle, kaivautui peittojen alle, veti ne päänsä yli ja nautti.

 

Alkuun hän ei tunnistanut kännykän viestiääntä. Kova, äkäinen piipii-piipii kajahti terävänä. Kuka hänelle? Hän nosti vasemman kätensä vällyjen sisältä ja haroi kännykkää pöydän kulmalta. Hän luki viestin:

 

– Jäit eilen kiinni valehtelusta! Siis mitä? Kenelle hän muka oli valehdellut? Eihän hän ollut eilen edes tavannut ketään!

 

Hän heitti peitot yltään. Saamari! Hyvä aamu, jonka joku tärväsi älyttömällä, hänelle kuulumattomalla viestillä.

 

Hän nousi, raotti verhoa ja katsoi ikkunasta. Naapurin roikale pärisytti mopoaan pihalla. Sekin vielä! Suklaan maku suussa oli muuttunut karvaaksi.

 

Kerttu katsoi uudelleen kännykkäänsä. Viestin perässä oli tuntematon numero. Hän naputteli kirjaimet nopeasti:

 

– Valehteluun taipuvaiset valehtelevat itse.

 

Hän kömpi takaisin sänkyynsä, paneutui selälleen, veti peitot päälleen, otti palan suklaata ja huokasi hartaasti.

 

Joku soitti ovikelloa.

 

– En avaa, Kerttu sanoi, mutta nousi kuitenkin, kompastui mattoon, puki aamutakin ja kiristi vyön solmuun. Veteraanijärjestön hampaaton rahankerääjä hymyili oven takana.

 

– Ei ole kuin suklaata, sanoi Kerttu ja vetäisi oven kiinni.

 

Posted in Liisa, Tarinat | Leave a Comment »

Lehtikasoja, kottikärryjä ja laivailua

Posted by kritiikkipiiri : 30 syyskuun, 2007

Ihmeellisen syyskuun viimeisenä iltana lisään minäkin tekstini. Kuten pojilla, on tämä minullakin ensimmäinen kerta, kun tutustun blogin saloihin. Eilen, innoissani kurssista, osasin runoni jo tuonne tyrkätä. Mietin tuota, kun kuusikko muuttui seitsemäksi. Olemmeko me siis seitsemikko. Septetti emme varmasti, ellei porukka innostu laulamaan tekstejään. Joku erityisen nerokas nimi on meille saatava, olemmehan erikoisen sanavalmis ja nerokas joukkio! Ohessa myös minun tuotelmani lauantailta. (MaijaV)

 

Pelastusliivit

Markku herää joka aamu kello viisi keittiön pöydän alta. Hän sytyttää taskulampun ja varmistaa, että tavarat ovat paikallaan hänen patjansa vieressä: herätyskello, kuminen merimies, lasipullo ja laiva, joka ei mahtunut lasipulloon. Sen jälkeen hän pukee päälleen pelastusliivit ja kömpii ylös pöydän alta. Hänellä on tapana avata heti ulko-ovi ja juosta paljain jaloin pihan poikki postilaatikolle.

Tämä aamu oli kuitenkin erilainen. Markun vanhanmallinen kännykkä piippasi. Tekstiviestissä luki: ”Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta”. Markku luki sen läpi kahteen kertaan. Sitten kahteen kertaan ääneen. Ja vielä kerran, väärinpäin: ”Änis tiäj nelie inniik atsulethelav.”

 

Markku katsoi ikkunasta. Naapurin pappi työnsi alastomana kottikärryissä rouvaansa, vaatteitta hänkin. Markku unohti kokonaan postilaatikolle menonsa. Hän seisoi pelastusliiveissään ikkunan vieressä ja nauroi. Pappi työnsi rouvaansa pihan poikki toistamiseen, ja kippasi tämän sitten lehtikasaan. Hetken peuhattuaan molemmat juoksivat sisään.

 

Samassa Markku muisti tekstiviestin. Se oli tullut tuntemattomasta numerosta. Markku näpytteli vastauksen: ”Oletetaan, että olen ollut eilen tekemisissä ihmisten kanssa. Tässä tilanteessa se on kuitenkin mahdotonta, koska olen edelleen vesillä yksin. Ainoa kontaktini ulkomaailmaan viime viikkoina on ollut lokki, joka tuo minulle lehden joka aamu. Oletetaan myös, että olen valehdellut jollekin, mikä myöskin on epätodennäköistä, koska olen ollut tekemisissä vain itseni kanssa. Tietenkin on mahdollista, että olen saattanut valehdella itselleni, mikä kuitenkin on hyvin epätodennäköistä, koska en valehtele. Yst.terv. Markku.”

 

Joku koputti oveen. Markku säpsähti. Portailla seisoi naapurin pappi, tällä kertaa pukeutuneena. ”Huomenta. Taisin vahingossa lähettää teille tekstiviestin. Olen pahoillani. Sen oli tarkoitus mennä kanttorillemme, joka on ollut taas ryyppyreissullaan. Tulisitko meille aamukahville?”

 

Markku mietti hetken ja riisui sitten pelastusliivinsä. Hän puhalsi lasipulloon, vinkkasi pöydän alla seisovalle merimiehelle ja otti pappia kädestä kiinni. He kävelivät yhdessä ohi postilaatikon, lehtikasojen ja kaatuneiden kottikärryjen.

 

Posted in Maija, Tarinat | 12 Comments »

Kokeilenhan tuota minäkin…

Posted by kritiikkipiiri : 30 syyskuun, 2007

 

Mark paljasti minulle aikanaan tiedon siitä että Topi on myös tulossa, ja sen vuoksi myös minä uskalsin osallistua. Vaikka en paikalle päässyt niin tämän blogin huomattuani aloin työn ohessa kirjoitella, anteeksi siis tieysti kirjoittaa…siitä päätöksestä ovat kärsineet tod. näk. molemmat, niin työ kuin teksti. Anoin jo hyvissä ajoin vapaaksi kaikki kritiikkipiirin kokoontumiset mutta tätä ensimmäistä en saanut. Muihin tulen kyllä ellette ala niitä nyt liikaa siirtelemään. Ja kuten Topille, myös minulle toimiminen blogin kanssa on neitseellinen kokemus!

 

Tästä lähtee (Markus)

 

Se oli hyvälti puolen päivän toisella puolella kun Abrahamsson sai silmänsä auki. Kovan krapulan rehellinen tunnustaminen ja sitten istuma-asentoon. Kekkonen nukkui sohvalla ja Laiska oli uupunut lattialle. Tuliaisviinat ja tupakat oli kasattu pöydälle.

 

– Voihan perseensuti sentään, Abrahamsson kiroili ja kompasteli vessaan.

 

Väkevät aamu-ulosteet ja limakalvojen ulkopuolinen tarkastelu antoivat hieman lohtua tilanteeseen. Pienen asunnon täytti ummehtunut ilma ja raskas hengitys. Ilta oli vierähtänyt paikallisen ravintolan baaritiskillä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä mutta kun laskee päälle vielä edelliset kaksi viikkoa Teneriffalla, niin taakka oli painava, niin sydämessä kuin rahapussissa.

 

Mikko Abrahamsson, amatööritason jääkiekkoilija ja kuljetusalan ammattilainen. Kekkonen, sähkömies jumalan armosta ja Laiska, puuseppä parhaasta päästä, olivat naapureita. He asuivat Ruotsinpyhtää kunnan Tesjoen kylässä ja olivat poikamiehiä kaikki, olivat aina olleet. Kesällä alkanut loma – projekti oli päätetty kunnon karonkkaan vielä kotimaassa.

 

Puhelin piippasi jossain.

 

– Sait viestin, mörisi Laiska.

 

Abrahamsson käveli hiljaisena puhelimensa luokse. Jäit eilen kiinni valehtelusta, luki haljenneessa näytössä.

 

– Jäit kiinni valehtelusta, ei mitään hajua kenen numero tai mitä asia koskee, tokaisi ruskettunut suomalainen ja istui tuolille.

 

Mitenköhän tästä oikein selviää, ajatteli Mikko hiljaa itsekseen. Laiska oli jo nukahtanut uudelleen ja Kekkonen oli edelleen tirsamaassa. Sotureita, ajatteli Mikko.

 

Hetken mietittyään viestiä hän hipsi sotureiden ohi keittiöön ja vilkaisi varovasti verhon raosta tielle. Pihalle oli pysäköity iso vaaleanpunainen avoauto. Siellä nukkui porukan neljäs jäsen, Pitkäjussi niminen lyhyt mies. Samalla oveen koputettiin jämäkästi kaksi kertaa. Mikko oli paskoa housuihinsa ja otti muutaman taka-askeleen olohuoneen puolelle.

 

– Täällä on poliisi, ovi auki!

 

– Hei jätkät, mistä te tuon auton olette varastaneet, hän kyseli ihmetellen matkatovereiltaan.

 

Posted in Markus, Tarinat | Leave a Comment »

Viski aurinkoisena syysaamuna

Posted by kritiikkipiiri : 30 syyskuun, 2007

Alla oleva tarina syntyi kritiikkipiirin ensimmäisessä tapaamisessa Porvoon kansalaisopistolla. Melkolailla pian alkuesittelyiden ja kurssijärjestelyiden läpikäynnin jälkeen Mark pyysi meitä kirjoittamaan henkilökuvan ihmisestä, jossa on jotain erikoista tai poikkeavaa. Tarinan henkilö tuli sijoittaa aamuun. Kirjoitimme, mitä hän tekee heti ensimmäiseksi herättyään. Aika kului nopeasti eikä käsi meinannut pysyä päänsisäisen lyhytfilmin vauhdissa, kun jo saimme Markilta käskyn lisätä tarinaan kohta, jossa päähenkilö saa tekstiviestin: ”Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!”. Ennen kuin tehtävään käytettävä aika loppui saimme vielä pari tilannetta sisällytettäväksi kertomukseen. Ensimmäisillä riveillä oli mielessä alkanut elää henkilö, jolle suunnitteli yhtä ja toista, mutta väliin annetut ohjeistukset tuntuivat ohentavan tuoretta mielikuvaa. Nopeassa kirjoitustemmossa sanoja putkahtelee paperille ilman sen kummempia pohdintoja, ehkä tarina ja sanavalinnat jäävät tällöin yksinkertaisemmiksi. Huomasin kuitenkin, että henkilölle alussa kaavailemani piirteet säilyivät loppuun asti.

Viski aurinkoisena syysaamuna

Lautavuoratun talon sisällä kuuluu katkonainen hengitys. Seinällä oleva kello ei ole vielä kuuttakaan. Paksut harmaat hiukset hapsottavat korviin asti vedetyn peiton yläkulmasta. Yksin asuva Meeri Toivakka hapuilee sytkäriä ja sinistä Belmont-askia. Meerin päivät käynnistyvät parilla vuoteessa poltetulla aamusavukkeella.

Kesken herkän aamuhetken Meerin Samsung piippaa viestin vastaanotetuksi. Naapurissa asuva keski-ikäinen Tuula lähettää viestin: ”Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!”. Meeri ei jaksa vaivautua vastaamaan viestiin. Ilmeisesti naapurilla on taas huono päivä. Meeri polttelee rauhassa tupakkansa ja nousee venyttelemään itseään keskelle lattiaa. Syysauringon kajossa punertavat vaahteranlehdet maalaavat maiseman, johon ihmiskäsi harvoin yltää.

Samassa ikkunan takana liikahtaa jokin ruskea otus. Meeri köpöttelee lähemmäksi ikkunaa ja huomaa, että hänen kuukauden päivät kadoksissa ollut koira onkin tullut takaisin. Turhaan hän oli pitänyt muistojuhlan sen poismenon vuoksi. Meeri ilahtuu Viskin jälleennäkemisestä ja hyvänolon tunteen siivittämänä hän tarttuu kännykkäänsä. Meeri pyytää Tuulaa saapumaan luokseen paukulle koiran kotiutumisen kunniaksi. Ennen kuin Meeri saa painettua lähetä-nappia oveen koputetaan. Iäkäs rouva ruiskauttaa hajuvettä rintojen väliin ja lähtee avaamaan ovea elämäniloinen katse silmissään.

(Satu B-L, 29.9.2007)

Posted in Satu, Tarinat | Leave a Comment »

Punainen on vaaran väri

Posted by kritiikkipiiri : 30 syyskuun, 2007

Helpolla ei päästä Anjakaan päähenkilöään Markoa, jonka aamuun voitte sukeltaa seuraavaksi. Tässä siis Anjan versio lauantaisesta kirjoitustehtävästä. (Eija)

Punainen kaulaliina

Heti herättyään Marko tutkistelee ympäristöään, kaihtavasti, välttelevästi.

 

– Kotona olen. Kaikki on siis hyvin. Mutta kenen tuo punainen kaulaliina on?

 

Päätä särkee ja kurkkua kuivaa. Maksa huutaa, onko kurkku poikki? Hän ei jaksa nousta. Hän miettii hyvyyttä. Hyvät ihmiset ovat jotenkin arveluttavia. Ikään kuin he tekisivät hyviä tekoja vain salatakseen pahuutensa.

 

Kännykkä huutaa kovalla äänellä tekstiviestin merkiksi.

 

– Miksi minun pitikin panna se vehje ulvomaan?

 

Marko nousi ja haki kännykkänsä ja luki viestin: Sinä jäit eilen kiinni valehtelusta!

 

Kirjoittaja oli hänen poliisikaverinsa Jarkko. – Anti olla, en vastaa. Jokin jekku varmaan.

 

Viesti jäi kuitenkin kaivertamaan. – Missä olen ollut, mitä olen tehnyt ja keiden seurassa? No, ei se varmaan mitään ihmeellistä ollut.

 

Marko päättää vastata tekstiviestiin: Mistä valheesta on kyse?

 

Hän katsoo ulos ikkunasta. Ikkunan alla nurmikolla makaa nainen, jossa on jotain tuttua. Nainen ei liiku.

 

Marko ottaa takkinsa naulakosta. Aivoissa takoo vain yksi ajatus: pois, pois, pois!

 

Joku koputtaa ovelle. Se on Jarkko, joka ottaa punaisen kaulaliinan hänen kädestään.

 

– Hei Marko! Se on nyt siinä. Lähdetäänpä!

 

Posted in Anja, Tarinat | Leave a Comment »